tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 16

 

Kuulumisia!

Heeissan kaikki alamaiseni! Minä täällä, tallin kaunokainen, Kossi! Pinja pyysi minua kirjoittamaan hieman meidän kuulumisia tänne teillekin.
  Mitään sen erikoisempaa ei ole tapahtunut, kuin että minut on pistetty taas töihin! Jouduin nimittäin toissapäivänä juoksemaan Kouvolaan kilpaa. Kuski näytti olevan ihan hermona, koska olin kuulemma mennyt viimeisillä lenkeillä kotona tosi huonosti, PAH! Mähän menen aina hyvin!
Lämmityksen jälkeen olikin eriääni kellossa, päätin hieman nimittäin lievittää Pinjan tuskaa menemällä erityisen hyvin lämpässä. Vikalla kiekalla ihan omasta tahdostani päätin lähteä aikamoista vauhtia eteenpäin, mahtavalla ravillakin kuulemma. Kerrankin kuski oli tyytyväinen, tuntuu nimittäin ettei sille kelpaa melkein ikinä mikään.

Ennen itse kidutusta, eli starttia käytiin vielä päästelemässä radalla yksi kierros. Ja tosiaankin päästeltiin eikä säästelty, vaikka Pinja ehkä yrittikin tuota jälkimmäistä. Vielä voltissakin minulla riitti höyryjä ja rupesi jo ärsyttämään kaksi lähdön uusintaa, kun pääsin jo hyvin vauhtiin, niin sitten otettiin kiinni ja käännyttiin ympäri. Mitä nopeemmin kisa ohi, sitä nopeemmin saa ruokaa!

Viimein kun sitten päästiin liikkeelle hetken mietin että uusittiinko lähtö taas, mutta kuski sitten kerran imaisi niin sitten lähdin kuulkaas kuin tykinsuusta! Ekassa kurvissa käännettiin kolmannelle radalle ja takasuoralla keulaan. Takamatkojen kaverit olivatkin tällä kertaa aika nopeasti meidän kannoilla. Thorvald kiri vauhdilla rinnalle ja minä pistinkin vauhtia kinttuihin, Pinja vaan roikkui ohjissa ja yritti mukamas rauhoitella, mitä järkeä, eihä siellä nyt hidastella pidä?
No siinähän kävi sitten sellainen juttu, että mulla meni jalat sekaisin paineen alla ja tuli laukka, hieman ehkä liian pitkäkin laukka, mutta urheasti tsemppasin vielä viidenneksi, kunnes aivan kalkkiviivoilla komea uusi pohjoisen ruuna Harry tuli ohitse. Yllätin kuitenkin kuulemma positiivisesti ja rapsutuksia ja kehuja lähdön jälkeen riitti! :)

Arvatkaapas mitä se taas keksi tehdä, ensi lauantaina Vermoon juoksemaan. Eikö sille mikään riitä... siis eihän musta löydy kuin luuta ja nahkaa kohta!

1 Ekslätts Izadora / Oona Halme 1100: 1 2.44,1ly 997 €
2 Bernoban Pepper 166 SH / Emma Koukkari 1100: 2 2.42,9ake 2.40,9ke 947 €
3 V.G. Roosa / Ronja Salo 1100: 3 2.43,9ake 2.43,9ke 1 353 €
4 Kaunisrannan Harry Potter 152 SH / Ria Vaakanainen 1100: 4 2.43,9ke 480 €
5 Mäkelän Erkka / Moona Espo 1100: 5 2.48,3ake 2.45,1ke 1 324 €
6 Joose Goose / Jenni Rautiainen 1100: 6 2.35,7aly 2.43,1ly 2 094 €
7 Gladebo Boy / Siiri Salonen 1120: 1 2.48,5aly 2.39,5ke 809 €
8 Jokimäen Martta / Veera Pietiläinen 1120: 2 2.38,0ke 820 €
9 Lähteelän Carlos 184 SH / Ada Stenman 1120: 3 2.37,4ke 720 €
10 Smedens Hadol / Jennika Ahonen 1140: 1 2.46,0aly 2.35,8ke 1 115 €
11 Carl-Philip / Tiia Taipale 1140: 2 2.45,4aly 2.36,3ly 1 109 €
12 Marjaleena 1190 SH / Sara Niemi 1160: 1 2.43,7aly 2.33,4ke 2 906 €
13 Oliver II / Viivi Mattinen 1180: 1 2.29,3aly 2.29,9ke 3 362 €
14 Smedens Gossip 1295 SH / Pinja Iltanen 1200: 1 2.22,6aly 2.25,5ke 1 615 €
15 Kastanjegårdens Mitzy / Roosa Lindholm 1220: 1 2.24,1aly 2.22,8ke 3 147 €

Minun pitäisi kuulemma kertoa noiden muidenkin nappuloiden kuulumisia, mutta eihän ne ole niin tärkeitä kuin minä. Kerron siis vain ihan toosi lyhyesti. Nalle on ruvennut hienohelmaksi, eikä sen ole tarvinnut olla töissä pitkiin aikoihin. Axu ja Jowi treenaavat normaaliin tahtiin ja Vallu hölköttelee reippaasti eteenpäin, kuulemma mennyt nyt tosi hyvin. 
Ai niin! Meinasin ihan unohtaa mitä kuuluu mun salaiselle ihastukselle (älkää sitten kertoko kellekkään). Rölli siis senkun vain komistuu päivä päivältä, (samaa tahtia kuin minä kaunistun) ja Pinja on nyt senkin pistänyt muutaman kerran töihin, voi raasua.

Mutta nyt on minun aika lopettaa, uskon, että teillä tulee ikävä minua, mutta enköhän minä joskus tänne vielä palaa. Ja raveissa saa toki tulla moikkaamaan, ainakin jos tuo jotain syötävää mukanaan. ;)
Kuulemisiin alamaiseni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti