keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kouvolan ravit 8.11

Moikka!
Lauantai päivä meni melkein kokonaan Kouvolan raveissa. Aamulla puoli 11 maissa laitettiin Kossi autoon ja lähdettiin kohti ravirataa. Oltiin perillä hyvissä ajoin. Hetken aikaa "ihmeteltiin" ja istuskeltiin autossa ennenkuin kävin hakemassa voilokit ja vaihtamassa ajopuvun päälle. Sitten otin Kossin pois autosta ja kävelytin hetken loimikerroksen alle paketoitua ponia. Sitten valjastettiin poni ripeästi, ja kokoajan oli monta loimea kylmissään olevan nakuponin päällä.
© Risto Kotiranta
Ennen lämmittelyyn menoa ajelin varikolla vielä hieman hölkkää loimi päällä, kunnes äiti otti loimen pois ja laittoi sekin kiinni. Pari ensimmäistä kierrosta mentiin melko rauhallista ja rentoa hölkkää, kolmannella kierroksella mentiin jo reippaammin ja takasuora mentiin kilpailu vauhtia. Meidän edessä vähän matkan päässä meni yksi poni, ja kun annoin Kossille luvan mennä, lähtikin se kuin raketin suusta. Kun päästiin kyseisen ponin ohi pisti Kossi korvat pystyyn ja kolmannen vaihteen päälle. Pari hapuilu askelta tuli, mutta ihan hirveää vauhtia tamma pisti menemään! Ei ole ravikaan ollut noin hyvää pitkään aikaan. Varikolle mennessä sekki auki, loimi päälle ja hieman kävelyä ennen autolle menoa.
© Risto Kotiranta
Lämmityksen perusteella lähdettiin siis hyvillä mielin starttiin, mutta kuitenkin ihan jalat maassa ja "katsotaan miten menee" asenteella. Ennen starttia ja startin jälkeen tuli vielä pari toimittajaa räpsimään kuvia ja tekemään juttua meistä Helsingin Sanomiin.
© Risto Kotiranta
Kohta olikin jo aika mennä esittelyyn. Kun oltiin menossa taka-suoralle volttaus paikoille painoi tamma aika paljon ohjille, ehkä vähän liiankin paljon. Toisella yrittämällä päästiin voltista matkaan ja saatiin aika äkkiä 60 metrin pakilta lähtenyt poni kiinni. (me lähdettiin Kossin kanssa siis 100 metrin pakilta) Etusuoralla noustiin jo sijalle neljä, kunnes tuli lyhyt laukka. Takasuoran alussa oltiin jo johtoponin rinnalla, ja pian mentiin jo johtopaikallekin. (Tällä kertaa olisi riittänyt se kierroksen matka) Tehtiin hieman eroa muihin ja Kossi eteni hyvää vauhtia, kunnes otti laukan, ja valitettavasti en pystynyt ottamaan laukkaa siinä kohtaa alas, vaan juoduin ajamaan kiitolaukalla toisten edestä pois ja aivan ulkoradoilla pystyin vasta ottamaan laukan alas. Kohta tulikin jo uusi laukka, mutta sitten Kossi sai taas rytmistä kiinni, valitettavasti oltiin kuitenkin tiputtu jo sijalle viisi, ja kärkeen oli jonkin verran matkaa. Viimeisessä kurvissa päästiin sisäkautta ohitse Emmeros Bampista ja oltiin neljäntenä. Jouduttiin kuitenkin vielä taipumaan viidenneksi, mutta silti olen kyllä tosi tyytyväinen tammaan! Ravi oli todella hyvää, ja ilman takasuoran laukkaa oltaisiin luultavasti oltu ainakin kolmen porukassa, jotkut sanoivat että oltaisiin oltu jopa lähellä ykköstä. Mutta tähän oli tyytyminen tällä kertaa, ensi kerralla toivottavasti sitten vielä paremmin! :)
© Satu Pitkänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti