lauantai 2. elokuuta 2014

Tampereen ja Mikkelin ravit

Moi!
Tiistaina oltiin Jowin kanssa Tampereella, jossa ei mennyt kovin hyvin. Osa syy huonoon esitykseen saattoi olla se, että lähdettiin jo aamulla Tampereelle, ja poni joutui olemaa kokopäivän reissussa...
Jowi Tampereella
Lämmittelyssä Jowi painoi "hullun lailla" ohjille, ja rauhoittui vasta sitten kun kukaan hevonen tai poni ei ollut lähettyvillä.
Startissa lähdettiin hitaasti matkaa, ja melko heti tuli laukka. Esimmäisessä kurvissa tuli jo taas laukka, ja takasuoralla oltiinkin jo ihan hännillä. Maaliin saavuttiin viimeisenä, ajalla 2.53,5 eli jäätiin noin kuusi sekuntia ennätyksestä. Tämä startti oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun Jowi laukkasi ihan kunnolla, aikaisemmin se on vaan ottanut semmoisia harha-askelia, mutta nyt laukkasi ihan kunnolla, ja aika pitkästikin...
Jowi, Tampere
Torstaina käytiin sitten Mikkelissä Axun ja Jowin kanssa.
Axu ja Jowi Mikkeli
Noin tunti ennen starttia käytiin radalla heittämässä kaksi hölkkäkierrosta, jonka jälkeen vietiin ponit autolle seisomaan. Noin 10 minuuttia ennen esittelyä menin heittämään Axulla vielä yhden kierroksen radalla, Jowi jäi vielä hetkeksi autolle seisomaan. Tällä kertaa menin reippaamman kierroksen, aluksi Axu meni aika tahmeasti, hitaasti ja huonohkoa ravia, takasuoralle mentäessä sitten vähän muistuttelin ponia, ja johan rupesi vauhtia ja oikea askelkin löytyä!
Sitten vielä hetki varikolla pyörimistä ja sitten esittelyyn!

Axu

Jowi
Voltista päästiin ensimmäisellä yrittämällä matkaan ja paalulta päästiin melkein keulaan, mutta sisäpuolelta lähtenyt sai juuri ja juuri pidettyä sen. Mentiin sitten rinnakkain jonkin aikaa, ja Axu vaan hölkkäili. Takasuoralla sitten käskin hieman ja päästiin johtoon. Viimeisessä kurvissa Axu vähän hiljenti vauhtia, mutta loppusuoralle kaarruttaessa sitten kiihdytti ihan itsestään.

Maalissa voittajina uudella ennätyksellä 2.54,5! :)
Minut palkittiin vielä siistein ajotapa- palkinnolla.
Voittaja seremonioissa oltiinkin jo ihan märkiä, kun maaliin päästyämme alkoi kauhea ukkonen ja kaatosade! :D
1.2 Smedens Axl Rose / Pinja Iltanen 2.54,5  100 €1100:2Selostus / Video / TotoTV
2.3 Gervalds Brawina 1263 SH / Miina Mässeli 2.56,7 x 50 €1100:3Selostus / Video / TotoTV
3.1 Suojalan Rhea 1268 SH / Janita Laakso 2.57,2  30 €1100:1Selostus / Video / TotoTV
4.13 Ruoholan Tähti / Jutta Jääskeläinen 2.46,1  20 €1180:2Selostus / Video / TotoTV
5.6 Suojalan Maya / Hanna Seppälä 2.53,4  10 €1140:1Selostus / Video / TotoTV
6.4 Soul Sister / Salli Kotiranta 2.56,7  10 €1120:1Selostus / Video / TotoTV
7.11 Smedens Jon Bon Jowi / Veera Pietiläinen 2.51,3 x 10 €1160:5Selostus / Video / TotoTV
8.8 Ekslätts Izadora / Oona Halme 2.51,6 x 10 €1160:2Selostus / Video / TotoTV
9.7 Animatzoo Little Flea / Viivi Mattinen 2.52,0  1160:1Selostus / Video / TotoTV
10.15 Hiewatha / Julia Valo 2.46,4  1200:1Selostus / Video / TotoTV
11.16 Aarteen Muumimamma 1223 SH / Lotta Mässeli 2.46,8 x 1200:2Selostus / Video / TotoTV
12.12 Bernoban Pompula / Jonna Valo 2.50,5  1180:1Selostus / Video / TotoTV
13.10 L.P. Sambasanteri 214 SH / Hilppa Kukkonen 2.59,4  1160:4Selostus / Video / TotoTV
14.14 Broängens Zlatan / Saara Ruuth 3.04,7  1180:3Selostus / Video / TotoTV
15.9 Maxwell II / Miitu Metsälä 3.12,9 x 1160:3Selostus / Video / TotoTV
5Gervalds Tarzan / Linda Marttinen hel  1120:2Selostus / Video / TotoTV
Väliajat:2.55.5/Smedens Axl Rose

Jowi oli maalissa seitsemäs, ei ollut siis Mikkelissäkään hyvä, kiri ja vastasi kuulemma ihan hyvin, mutta laukat olivat pinnassa. Jowi saa nyt hiukan huilahtaa ja palaa sitten entistä parempana radoille! ;)




Ensi perjantaina menenkin sitten Orimattilan raveihin lainaohjastamaan Kaunisrannan Herculesta!
P.S. Nyt myös te anonyymit lukijat pystyte jättämään kommenttia,  kunhan muistatte pitää ne asiallisina! :)

6 kommenttia: