keskiviikko 13. elokuuta 2014

Hienot pojat! ♥


Moi! Sunnuntaiset Riihimäen ravit sujuivat meidän osalta oikein hyvin, Axu oli maalissa kolmas uudella ennätyksellä ja Antti (Large Point) otti helpon ja ylivoimaisen voiton nuorten sarjassa! :)
Axu
Axun kanssa päästiin hyvin voltista liikkeelle, ja oltiin jo "aja" komennolla täydessä vauhdissa, lähdettiin jahtaamaan edellä meneviä, etusuoralla tuli pieni haparointi, mutta ei mitään kunnon laukkaa. Ensimmäisessä kurvissa noustiin sijalle kuusi, heti seuraavan ponin kimppuun, ja sijalle viisi, pian jo sijalle neljä. Saavutettiin kolmantena olevaa, ja mentiinkin jo pian ohi siitä, sitten  kosketin hieman piiskalla Axua, siitä seurasi pieni askelten sovittelu, mutta laukkaa ei silti tullut. Kaksi ensimmäistä ponia jotka lähtivät meidän edeltä, olivat jo ehtineet karata liian pitkän matkan päähän, mutta lopussa vielä vähän saavutettiin niitä. Kaksi esimmäisenä maaliin saapunutta ponia lähtivät 20 metriä meidän edeltä matkaan, ja vetivät ensimmäisen puolikkaan 2.50 vauhtia ja toisen puolikkaan 2.49 vauhtia, joten aika mahdotonta tuolta takamatkoilta on keulaa kiinni saada.Mutta tosi tyytyväinen poniin olen, tuli takasuoran ja kurvin ihan älyttömän kovaa! :)


 
1. ponilähtö klo 13:50 A-Ponit tasoitusajo 1100 m p. 2.55.0 + 20 m/ 2,5 s P. 100 e. (100-50-30-20-10-10)

Hevonen / Ohjastaja Aika Kerroin Palkinto Matka:rata
1. 4 Lucky One / Ria Vaakanainen 2.51,5 100 € 1100:4 Selostus / Video / TotoTV
2. 3 Luranan Lilli / Jenni Tammi 2.53,5 x 50 € 1100:3 Selostus / Video / TotoTV
3. 8 Smedens Axl Rose / Pinja Iltanen 2.53,9 30 € 1120:2 Selostus / Video / TotoTV
4. 11 Dilbert Great / Juuso Ikonen 2.51,5 20 € 1140:3 Selostus / Video / TotoTV
5. 14 Tähtiö / Annika Tamminen 2.50,6 x 10 € 1160:3 Selostus / Video / TotoTV
6. 9 Rosenbergs Menuette / Eveliina Laurila 2.55,1 10 € 1140:1 Selostus / Video / TotoTV
7. 13 Ekslätts Izadora / Oona Halme 2.52,5 10 € 1160:2 Selostus / Video / TotoTV
8. 15 V.G. Roosa / Ronja Salo 2.49,0 10 € 1200:1 Selostus / Video / TotoTV
9. 12 Jokimäen Popo / Sonja Ikonen 2.55,2 x 1160:1 Selostus / Video / TotoTV
10. 1 Elven Alouette / Joakim Alamaa 3.06,5 x 1100:1 Selostus / Video / TotoTV
11. 2 Cleopan / Sami Maja 3.09,8 x 1100:2 Selostus / Video / TotoTV
12. 5 Sillanpään Gertrud / Elina Leinonen 3.16,7 1100:5 Selostus / Video / TotoTV
13. 16 Avanti / Matti Juutila 3.05,7 1200:2 Selostus / Video / TotoTV
6 Silver Emil / Tamara Skutnabb hll 1100:6 Selostus / Video / TotoTV
7 Mäkirinteen Sunshine / Julia Junnila hll 1120:1 Selostus / Video / TotoTV
10 Kastehelmi / Emma Koukkari hll 1140:2 Selostus / Video / TotoTV
Väliajat: 2.54.5/Lucky One 2.49.5
 
Antti lämmityksessä
Myös Antti oli tooosi hyvä, 20 pakilta jäi toisen hevosen taakse ja oli esimmäiseen kurviin mentäessä vasta viides sisällä. Takasuoralla pääsi nousemaa neljänneksi toiselle radalle. Etusoralla toiselle kierrokselle lähdettäessä Aku (Moilanen) käänsi Antin kolmannelle radalle, josta se eteni johto parin rinnalle. Takasuoran puolessa välissä kuolemapaikka hevonen väsyi, joten Antti pääsi toiselle radalle johtavan rinnalle. Takasuoran lopussa alkoi prässäämään johto hevosta ja siirtyi vauhdilla johtoon, jossa teki askel-askeleelta eroa muihin, lopulta voittikin sitten ihan ylivoimaisesti! :)
 
Antti startissa


 ♥
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti